Onpa ollu taas masentavat 2 viikkoa. Koeviikosta selvittiin, nyt kauhulla oottelen tietoa uusintojen määrästä.. Huomenna alkaa uusi jakso ja sehän lähteekin käyntiin kevyesti: aamulla 9.00 kouluun ja puol viideltä loppuu -> siitä suoraan pianotunnille ja oon sit kotona ehkä siinä 17.45. Tällasta siis.
Just huomasin miettiväni jälleen kerran tulevaisuuttani ja päädyin siihen että mä tuun varmaan aina katumaan sitä etten vain rohkeasti hakenut toiselle paikkakunnalle musiikkilukioon. Oon miettiny tosi paljon tätä musiikkibisnestä, muusikoita ja artisteja aina haukutaan, eikä niille kuulemma oo töitäkään, mut miks se silti jaksaa kiinnostaa ihmisiä? Ite oon niin ailahteleva, välillä oon varma et mulle on mahdollisuus nousta isommillekin lavoille mut välillä taas tuntuu et musta ei oo mihinkään. Musiikki on ainut juttu joka pitää mut hengissä näinä päivinä. Tänään saksan kokeessa mietin et pitäiskö mun kävästä koulukuraattorin luona, että vois ees jonku kans jutella. Usko tai älä mut mä täytän kohta 17 vuotta eikä mulla oo ketään kelle jutella näistä asioista. Vanhemmat ei ymmärrä, veli vielä vähemmän, ja ainut kaveri ei todellakaan oo sen tyyppinen et sille kertoisin, loput ehkä 5 tuttua (suurinpiirtein moikkaustuttuja, jos niitäkään) enkä taida niillekään alkaa avautumaan.
Kaikki on niin ristiriitaista. Toisaalta haluan käydä lukion 2½ vuodessa, jotta pääsen pois tästä kaupungista nopeemmin, mut toisaalta vihaan opiskelua ja se kiinnostaa suurin piirtein kuin kilo paskaa eli miten ihmeessä meinaan jaksaa tota koulunkäyntiä täysillä jaksotuksilla?!