Juu. Kesäloma alkaa pian. Tällä hetkellä on miljoonatsiljoona asiaa jotak pitäis saada hoidettua mut ei vaan saa taaskaan mitään aikaa. Huomiseksi pitäis tehdä hissan esitelmä, jonka lähteenä ei saa käyttää nettiä ollenkaan. Siitä omasta aiheesta pitäis tehä sekä suullinen että kirjallinen esitys eikä mulla oo vielä edes aihetta tarkemmin rajattu kuin että klassismin musiikki! Sit mulla on ruottin ja enkun aineet rästissä 2vk ja yhelle bändille edelleen se sama 2kk sitten lupaamani soittonäyte lähettämättä. En ole jaksanut paneutua opiskeluun ollenkaan. Mulla ei oo mitään hajua mihin mun päivät menee. Ihan ku kulkisin pöllyssä päivät pääksytysten, en muista mitään, en saa mitään aikaan, mitään erikoista ei tapahtunut taaskaan.
Huomenna ois aika terkkarille. Viimeinkin uskaltauduin varaamaan ajan, mutten ole varma olisiko pitänyt sittenkään. Pelkään etten sittenkään saa sanaakaan suustani tai sitten selitän niin huonosti että terkkari toteaakin ettei mussa oo mitään vikaa vaikka tiedän että on. Vieläkin pyörii mielessä se yläasteen juttu kun aamulla luokkaan tuli terkkari joka jakoi kaavakkeet ja niissä oli kaikenlaista, ruksin monia eri kohtia, on ongelmia syömisessä, masentuneisuutta, ahdistuneisuutta, itsetuhoisuutta ja inhoa toivottomuutta vaikeuksia stressiä ja unettomuutta. Noh, seuraavana päivänä kävin terkkarin kanssa täyttämäni kaavakkeen läpi. Mitäs terkkari totesikaan? Sulla oli vissiin vähän huono päivä tuolloin, eikö?
????!!!!!!!!!?!?!??!??!!?!?!!?!
Olin että täh. Mutta tottuneena esittäjänä hymyilin vaan että joo. En voi vieläkään uskoa että se kehtasi noin edes olettaa. Vaikka murrosikä oli, niin noin ei saa tehdä. Tuon tapahtuman vuoksi en vieläkään uskalla kertoa ongelmistani, sillä pelkään että minut torjutaan sanoen ettei sulla ole mitään ongelmaa, toi on ihan normaalia. Olen satavarma ettei todellakaan ole normaalia, en vain osaa hakea apua. En osaa kertoa kellekään, koska kaikilla on sellainen kuva että mulla on kaikki hyvin koska olen luonnostani tosi helposti hymyilevä&naurava ja vaikka olisin vihainen/surullinen niin silti hymyilen tai alan nauramaan vaikka ei edes mikään huvittaisi. Tää on tosi hankalaa.
Toivoisin että saisin edes jotain apua tähän. En vain jaksa enää. Olo on kokoajan täys paska enkä jaksa tehdä mitään. Eikä tää johdu laiskuudesta vaikka sellaiseenkin olen taipuvainen – olenhan inhimillinen olento minäkin vaikka henkisesti sairas olisinkin. Tiedän ettei lääkkeet yksistään ole koskaan ratkaisu näissä tilanteissa mutta toivoisin että saisin silti jotain jotka helpottaisivat. Tiedän myös etteivät ne auta heti, eivät välttämättä edes 2vk päästäkään. En vaan jaksa enää tätä olotilaa. Mikään ei tunnu miltään. Toisaalta jos saisin jotain lääkkeitä, niin en tiedä miten kertoa vanhemmilleni. En usko että he uskoisivat tilanteen vakavuuden, juurikin tämän esittämiseni takia jota on jatkunut vuosia. Olen alaikäinen ja asun kotona, ja vaikka voisinkin niin en haluaisi käyttää lääkitystä vanhempieni tietämättä. Eikä mulla sellaseen olis edes rahaa. Mietin kans jos sittenkin heivaisin sen terkkariajan helvettiin ja yrittäisin jatkaa.. Mutta toisaalta kun ei vaan jaksa. Ei vaan jaksa enää yksin yrittääkään.
Kaikki hommat on rästissä ja vaikka ne huolettaa mua niin en saa silti mitään tehtyä. Tosi ristiriitaista. Mielialat ja tunteet heittelee puolelta toiselle. Painokin on noussut 7 kiloa (!!!!) viime vuodesta eikä mulla oo mitään hajua mitenkäs tääkin on mahdollista. En tosin ole jaksanut käydä lenkille sitten viime syksyn mutta silti. Mulla on aivan kauhee maha, niin pallo et näytän et oisin raskaana. Ja liikuntaryhmän kans pitäis mennä uimaan ens viikolla. No way. Ja kaksari, aivan järkyttävä. Eikä tätä olotilaa auta yhtään se että kaveri on ollut aina mua isokokoisempi ja nyt se on laihtunut mua laihemmaksi. Se on laihtunut aika paljon ja se hokee koko ajan kaikkea ruokaan ja painoon ja liikuntaan liittyvää mut en kommentoi siihen mitenkään. Toisaalta siks koska oon kateellinen ku ite oon tällanen läski nykyään ja se on laiha. Mut ehkä sillä lihomisella on jotain tekemistä mun valvomisen ja unenpuutteeni kans, tietääkseni se voi aiheuttaa lihomista? Mä nimittäin valvon paljon. Viime yönäkin nukuin sen 3h, suurinpiirtein. Ja siis saatan mennä koko viikon tällä kaavalla (ma,ti,ke,to…): 3,3,5,6,2,3,7. Eli aivan liian vähän.
En tiiä tää on niin vaikeaa ja ristiriitaista. Jos nyt yrittäisin saada sen hissan esitelmän tehtyä vaikka. Tai sit vaan anon opelta armon aikaa ens viikolle….