Mulla on tän melko lyhyehkön elämäni aikana kadonnu tosi paljon kavereita. Ala-asteen kaverit lähti kiusaamisen myötä, yläasteella meidän luokan tytöillä oli melko tiivis porukka johon kuului myös mun paras ystäväni. Ja tän samaisen parhaan ystäväni pettäessä ties kuinka monetta kertaa luottamukseni ja valehdeltua kaikille tapahtumien oikeasta kulusta, siinä lähti ne yläasteen kaveritkin. Vaan yks kaveri jäi (kaveri, jonka kans nähtiin joskus vapaa-ajalla/oltiin muutenkin yhteyksissä ku pelkästään koulussa) + sit pari tuttua. No, nyt lukion ekan vuoden lopussa voidaan kenties tehdä uusi tilannekatsaus. Tällä hetkellä mulla on edelleen se samainen yksi kaveri + ne pari vanhaa tuttua + pari uutta jonkinsortin kontaktia. Sounds good, right? Ei musta ainakaan.
Tää alkaa oleen jo aika naurettavaa mun mielestä. Mä en tiiä mitä mä teen väärin, mut mä en vaan jostain syystä löydä ihmisiä rinnalleni. Ihmisii katoo kyl ihmeen helposti mut vastavuorosesti uusia ei tuu niiden kadonneiden tilalle. Haluun vaan kavereita, ystäviä, poikaystävän, jonku joka välittää. Joka saa mut nauramaan. Ymmärtää. Haluaa mut yhtä paljo sen elämään ku mä haluun sen mun elämään. Mut kuka se ois? Ja miten me löydettäis toisemme?
Tää on kaikki vaan niin turhaa. Ja mitätöntä. Mitään sanomatonta. Laimeaa. Inhottavaa. Tylsää. En mä tätä haluu. En oo halunnu enkä tuu haluumaan. Se totuus on vaan se ettei tällä elämällä oo paljo merkitystä jos on aina yksin. Jos sä oot vaikka metsäreitillä kävelemässä auringon laskiessa ja näät jotain tosi kaunista, niin ei sillä kauheesti vaan ole merkitystä jos et sä voi jakaa sitä kokemusta kenenkään kans. Totta kai on sellasia asioita jotka on kiva kokea yksin, mutta kyllä ne ihmissuhteet on silti tärkeitä. Tottahan se on mukavampi muistella joskus jonku kans jotain vanhoja muistoja, ku toinen vaihtoehto ois että mietit niitä illalla yksin hiljaa eikä kukaan muu voi samaistua siihen kokemukseen, kellään muulla ei oo muistoa siitä sairaan ihanasta auringonlaskusta.
Mä pelkään että mä en koskaan löydä ketään mun vierelle. En kaveria, enkä kaveria joka ois enemmänki. Ei ystävää, ei poikakaveria. Vain minä. Mä tosissani pelkään tätä. Ja mä en haluu sitä, niin ei SAA käydä. Ei voi..