Miksimiksimiksimiksi tää kaikki tapahtuu aina mulle??? Miksei mua voi koskaan onnistaa, ees kerran???? Kaikki paska kaatuu aina mun niskaan.
Tää päivä oli kyllä kans yks hyvä esimerkki mun hyvistä päivistä: Koko vitun yön tein aivan sairaan tylsää bilsan tutkielmaa, mikä ei oo muuten vieläkään valmis ja huomenna pitäis olla! No, aamulla puolikuolleena raahauduin kouluun, eka tunti saksaa. Noniin, se hiton rotta värväs mut pitämään jonki teematunnin, joka on keskiviikkona! Liittyy johonki VL-toimintaan.. Kiinnostaa, kiitos rotta kun kysyit minun mielipidettäni asiasta!=) Parempi muuten muistaa ku numeroa kirjottaa mun jaksotodistukseen..
Seuraavana hissaa, se meni ihan hyvin. Sen jälkeen hyppäri. JES, niitähän mä niin rakastan -.-’ Siinähän se sit meni ku pelas koulun kirjaston koneella jossaki king.topkanissa. Okei, ei kuulosta niin pahalta vielä, mut usko tai älä pitemmän päälle on aika turhauttavaa ku kaikki päivät on tollasta samaa paskaa. Sit oli filosofiaa. Oikee opettaja ei ollu paikalla, joten opo kävi laittaan meille jonku saamarin Matrixin päälle ja eihän siinä ku pää meinas räjähtää ku äänet oli sen verran isolla eikä kukaan osannu laittaa pienemmälle! Siinä meni seuraavat 75 min.
NONIIIN, ja sit ku toi päivä on ollu tollanen klo. 13.50 asti, sitähän luulis et se ei voi paljo vittumaisemmaksi muuttua. Niihän sitä luulis 😉 Vaan se onkin näin että siitähän se enää vaan pahentuu: Kuvista! Tolla kurssilla on joku saamarin kuvataiteen opiskelija vetäjänä, ja se on niin rasittava. Ei mulla oo mitään homoja vastaan, mut toi on vaan niin YLIhomomainen!! Ei tartte ku kuulla sen ääni tai nähä vilaukselta ja se oli siinä. Sellanen vitutus tän reilun 1½ kuukauden jälkeen ei tunnu mitenkään mahottomalta. Voi vittu oikeasti. Tota ”opettajaa” ei kyllä kestä kukaan jolla on samanlainen arki ku mulla, varsinkaan jos ei ees tykkää kuviksesta.
Lopulta pääsee kotiin. Ihanaa, luulis et päivä on pulkassa ja koulun jälkeen mikään ei voi olla huonommin. NIIHÄN SITÄ TAAS LUULIS. Oli nimittäin sovittu tapaaminen yhen jätkän kans ja mitenköhän seki meni? Aika vitun hienosti, kyseessähän on sentään minä 🙂 Kaikki oli hyvin ja aattelin just silleen et jes ku voi unohtaa kaiken tän paskan hetkeksi. Just. Tottakai sain sellasen ihanan viestin just enneku nähtiin, kaikki minkä oon yrittäny unohtaa, palautu mun mieleen heti. Kaikki se paska mistä just ja just selviydyin (toivottavasti ees jollaintapaa järjissäni) oli siinä taas. Yritä siinä sitte olla jotenki. Olihan se vähä vissiin ihmeissään, et ooksie aina näin puhelias.. Just ton takia mä en pysty tapaamaan uusia ihmisiä, ku heti sellanen pieni toivonliekki herää. Siinähän mä sit istuin tuppisuuna kokoajan ku ei vaan voinu unohtaa sitä mitä just äsken kuuli. Me oltiin juteltu sen kaa muusikoiden.netissä & lähetelty sen kaa pari viestii. Oli siis kyse bändihommista.
Ihan kivahan se siinä oli kiemurrella ku se kysy et millon täytän 18 ja sanoin et vielä vuosi ja yks kuukausi.. Ei ihan sitä mitä se oli kuvitellu. Miks mulle käy aina näin? Kerranki jotain hyvää ois tapahtunu mulle, oisin saattanu päästä bändiin, sitähän mä oon aina kaavaillu. No, ei tartte ainakaan tän jätkän kans kaavailla enää yhtään mitään, eiköhän se ikä oo vähä tiellä: täytän kohta 17 ja se täyttää 21! Vitunvittu.. Turha kai sille on enää mitään selittää huonoista päivistä ja silleen, varmaan sillä kiinnostaa.
Jolleki tää on varmasti ihan normaali juttu, ei aiheuta mitään päänvaivaa. Mut viime vuoden aikana tapahtu niin paljo kaikkee, enkä vieläkään tiiä miten päin mie oikeen oon, niin ei näitä vaan jaksa enää. Vituttaa ihan saatanasti oikeesti. Mut en kai voi syyttää ku itteeni ku en tee koskaan mittään oikein. Mut kyllä se silti pistää vituttaan aika rankasti.
Se mitä viime vuoden aikana tapahtu, oli niin iso juttu mulle, et en vielä vuodenkaan jälkeen tiiä miten olla ku sillon. Toisin sanoen mä menetin kaiken mikä yhtään enempää merkkas perheen lisäksi. Eikö kuulosta kivalta? Ihan normi elämää, elämäs sattuu kaikenlaista tiedän. Mut se vaan et mä ehin hetken aikaa olla jo onnellinen. 2 kuukautta. Sen ajan mä olin onnellinen ja sit kaikki räjähti käsiin. KAIKKI. Sen takii mun on hankala tutustuu uusiin ihmisiin ja olla normaalisti niitten seurassa. Sen kerran ku uskallan tutustuu johonki nii kiitos mun vaihtelevan-turvallisen itsesuojeluvaiston, mä valitten just ne, joihin sit petyn kaikista pahiten. Ja tällasten pettymysten takia se rima kasvaa aina korkeemmalle.